Isän muistelusta hyppäys tähän päivään.
Rakas aviomieheni ja minä olimme viettämässä hemmottelupäivää yhdessä. Siellä se ihana höpönassu alkoi kylpylän allasosastolla purkaa tuntemuksiaan, mikä on tietysti hyvä ja tervetullut asia sinänsä.
En huomioi häntä riittävästi. Lapsi on kaikessa ykkössijalla, ja olen liian kireä.
Peiliin katsomisen paikka toki. Peilistä näkyi hiukan väsyneet kasvot ja silmissä vittuuntunutta pinkeyttä aviomiehen huomioista porealtaan syleilyssä. Varoitus! Luvassa tilitystä vain ja ainoastaan omalta kantilta katsottuna!
Jos armas aviomies on viimeisen puolen vuoden aikana joka ikisenä vapaapäivänään (ja niitä noilla nykyopiskelijoilla näyttää riittävän) paria pakkotilannetta lukuunottamatta noussut aikaisintaan kello kolmelta iltapäivällä sängystä, yleensä myöhemmin, ja syönyt aamupalaansa samalla kun minä ja lapsi päivällistä, se voi vetää vaimokullan suun vinoon. Yön kutsu on vain niin voimakas, ettei tietokonetta pysty sammuttamaan ennen aamua. Mies siis.
Jos se vaimo on lisäksi hoitanut korvatulehduskierteessä olevan lapsen kaikki yöheräämiset yksin, eikä ole koko lapsen elinaikana saanut nukkua yhtenäkään aamuna lapsen heräämisen jälkeen univelkaansa tasoittaakseen, hän voi olla vähän väsynyt eikä jokaisena päivänä ihan parhaimmillaan veitsenterävää keskustelua tai miehensä huomioimista ajatellen.
Jos vaihtoehdoiksi ei kelpaa lapsen vieminen hoitoon yhteisen ajan ottamiseksi, tai lapsen nukkumaanmentyä yhdessä tekeminen niiden omien (tietokone)puuhien sijaan, niin ehkä miehelläkin olisi vähän peiliinkatsomista. Ei, liian aikataulutettuja nuo vaihtoehdot...
Lasta on sitä paitsi tavattoman helppo rakastaa. Hän on aurinkoinen, aina iloinen, hauska, innostuu kaikesta, helppo tyyppi. Kyllä, hän on elämäni valo. Miehen rakastaminen vaatii puolestaan tällä hetkellä vähän efforttia välillä.
Tämän vuodatuksen jälkeen yritän tarkastella peilikuvaani paremmin tässä asiassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti